 |
Estorian Brave Perseus |
Reilu 13 vuotta sitten elettiin kevättä, jolloin kirjoitin ja viimeistelin graduani aiheesta "Sankarimyytit Percy Jackson -kirjoissa". Olin valmistumassa teologian maisteriksi. Gradun kirjoittaminen oli edennyt vähän ailahtelevasti, välillä erinomaisesti ja välillä vähän hitaammin. Yksi asia auttoi minua puurtamaan gradun parissa ja tekemään kaikkeni, että saisin sen valmiiksi viimeistään maaliskuun alussa: Estorian B-pentujen lähestyvä syntymä. Halusin saada kaiken valmiiksi ennen kuin Sirun toinen pentue syntyisi, että voisin kaikessa rauhassa keskittyä pentuihin. Ja niin siinä kävi. Sain graduni valmiiksi juuri ennen Pepsin ja siskonsa Bean syntymää. Koska kaksikko oli omalta osaltaan auttanut minua viimeistelemään lopputyöni, päätin nimetä heidät antiikin Perseus-myytin perusteella. Olihan nimittäin Perseus myös Percy Jackson kirjojen innoittaja.
Kun Pepsi siskoineen syntyi, meillä oli jo viisi podengoa, Siru, Doby, Nefi, Windy ja Waldo sekä seropi Muru. Suunnitelmissa ei suoranaisesti ollut jättää pentueesta ketään kotiin, mutta olimme edellisenä kesänä menettäneet siskoni vanhan saksanpystykorvan Pojun. Mieleen syntyikin ajatus, että mitä jos Pepsi jäisi siskoni koiraksi Dobyn kaveriksi. Tätä ajatusta vahvisti entisestään Pepsin rekisterinimi Estorian Brave Perseus, sillä Percy Jackson kirjat olivat siskoni suosikkeja. Loppujen lopuksi Pepsi jäikin kotiin minun ja siskoni yhteiseksi koiraksi.
Omana toiveenani oli tietenkin käyttää Pepsiä joskus jalostukseen, mutta poika oli valitettavasti kivesvikainen. Tämä ei kuitenkaan tehnyt Pepestä yhtään vähemmän rakasta. Poika eli siskoni ja Doby-podengon kanssa hurmaten kaikki sosiaalisella ja iloisella luonteellaan. Joulukuussa 2019 Pepsi kuitenkin menetti yhtäkkiä parhaan kaverinsa Dobyn. Tämä laukaisi pojan kurissa olleen eroahdistuksen niin voimakkaasti, että lopulta Pepsille tuli kaveriksi kesällä 2020 Daim-podengo. Tästä kaksikosta tulikin nopeasti varsinainen tehoduo.
Siskoni kanssa Pepsi ehti asua niin kerrostalossa kuin rivitalossa ja omakotitalossa. Niin Mäntsälässä, Helsingissä kuin Sipoossakin. Pepsi vietti paljon aikaansa myös Mäntsälässä vanhemmillani ja oli poika myös muutaman kerran minulla Harjavallassa tai Somerolla hoidossa. Pepsillä oli paljon muitakin hoitajia ja herra sai myös edustaa podengoja siskoni työpaikalla. Hän teki kaikkiin voimakkaan vaikutuksen. Ja miksei olisi tehnyt? Olihan Pepsi monella tavalla kaikkea sitä, mikä tekee podengoista niin valovoimaisia ja koukuttavia persoonia.
Ensimmäisen kerran pelkäsimme menettävämme Pepsin kolme vuotta sitten vappuna 2022. Pojan kunto heikkeni silloin äkisti ja tutkimuksissa selvisi, että toisessa munuaisessa on kasvain. Vaihtoehdoiksi jäi eutanasia tai kallis leikkaus, jonka ennuste oli huono. Ehkä hieman hulluina päädyimme leikkaukseen ja kasvaimen peittämä munuainen poistettiin. Se oli ehtinyt jo levitä hieman laajemmalle ja myös osa suolesta jouduttiin poistamaan. Munuaisleikkauksen jälkeen elinajanodote voi olla mitä vain parista viikosta pariin vuoteen riippuen kasvaimen laadusta ja yleensä ne ovat pahanlaatuisia. Pepsin kasvain lähetettiin patologille ja sieltä tuli tieto, että kasvain on pahanlaatuinen. Kaikeksi onneksi se oli kuitenkin sen verran "ei-ärhäkkä", että todennäköisyys etäpesäkkeille oli pieni ja ennusteena oli jopa pari lisävuotta.
Leikkauksen jälkeen saimme peräti 3 vuotta lisäaikaa Pepsin kanssa. Tämän vuoden keväällä Pepsiltä poistettiin vielä hampaita, kun suu oli niin huonossa kunnossa, mutta muuten poika vaikutti ikäisekseen oikein hyväkuntoiselta. Kesän alussa pojan kunto alkoi kuitenkin heikentyä nopeasti. Pepsin toisessa silmässä ehti olla paha kaihi pidempään, mutta kesän alussa toisesta silmästäkin lähti näkö todella nopeaan tahtiin ja Pepsin kuulo heikkeni entisestään. Lopulta oikeastaan vain hajuaisti toimi ja Pepsi törmäili pahimmillaan esineisiin. Viime viikolla tilanne muuttui entistä huonommaksi, kun Pepsi sai keskiviikkona keskellä yötä voimakkaan epileptisen kohtauksen. Pepsi vietiin lääkäriin ja siellä diagnoosina oli todennäköinen aivokasvain. Mitään tarkempia tutkimuksia emme enää Pepelle halunneet ja lääkärin mukaan voisi hyvin mennä pitkäänkin, ennen kuin kasvain aiheuttaisi seuraavan kohtauksen. Valitettavasti seuraava kohtaus tuli jo muutaman päivän päästä lauantai-iltana. Siinä kohtaa olikin selvä, että päätös olisi tehtävä. Kukaan meistä ei halunnut ottaa sitä riskiä, että Pepsi saisi kohtauksen ollessaan yksin ja loukkaantuisi tai jopa kuolisi kohtauksen aikana.
Pepsille varattiin aika eläinlääkäri Aistiin Vantaalle maanantaina 7.7. klo 19. Pepsin mukana viimeisellä matkalla olivat luonnollisesi siskoni avopuolisoineen sekä äitini. Valitettavasti Pepsi sai vielä rauhoituspiikin seurauksena kolmannen kohtauksen, mutta kohtaus onneksi loppui ja poika pystyttiin päästämään ikiuneen rauhallisissa merkeissä. Ikävä meillä kaikilla on kova ja varmasti Pepsiä kaivataan tässä vielä monta kertaa. Alkukeväällä yhdessä kuvatuista neljästä veteraanista enää vain Windy ja Waldo ovat jäljellä, mutta myös tämän sisaruskaksikon hyvästien aika lähenee vauhdilla.
Veteraanit alkuvuodesta, Nefi, Waldo, Windy ja Pepsi.
Pepsi ehti elämänsä aikana olemaan mukana monenlaisissa seikkailuissa ja nyt nämä seikkailut jatkuvat toisaalla. Pepe on viimein yhdessä Dobyn sekä äitinsä Sirun ja hoitotätinsä Nefin kanssa. Murulla riittää taas töitä, kun on peräti 4 podengoa paimennettavana pilvien päällä. Pepsi pääsee myös kertomaan Dobylle ja Pojulle siskoni uusimmat kuulumiset ja tapaa nyt myös ensimmäistä kertaa Remun ja Tepan. Näin ainakin haluan ajatella. Vaikka sydämeen sattuu, niin tämä on silti kenties se kaikista tärkein palvelus, minkä karvaiselle perheenjäsenelleen voi tehdä. Pepsin oli aika lähteä.
Hyvää matkaa rakas Pepsi!
Kommentit
Lähetä kommentti