Iloilla ikää viikko

 

Ilonan ja Harun pennut täyttivät tänään viikon ja viisikko on kasvanut hienosti. Yläkuvassa viisikko on vasemmalta oikealla Jilla, Joyla, Jusa, Jori ja Jazy. Viikkopotrettien ottamisessa oli pieniä haasteita, koska kaikki viisi ovat melkoisia lämmönpalvojia. Heti kun yritin siirtää jonkun pennuista pois lämpimästä keosta, alkoi sellainen kiemurtelu ja mekkalointi, ettei kuvista tullut yhtään mitään. Pari tuntia tätä yritin, kunnes olin valmis nostamaan kädet ilmaan luovuttamisen merkiksi. Lopulta onneksi muistin lämpöalustan, jonka sain vuosia sitten Novan yhden pennun omistajalta. Laitoin alustan mikroon lämmistystä varten ja otin sen sitten kuvausalustaksi. Kaikki viisi pentua nukahti alustan päälle eivätkä olisi halunneet siitä enää pois. Lopputuloksen näette alla.

Estorian Joyous Azazel

"Jazy"

painoa 366g

Jazyn tunnistaa siitä, että pojalla on kirsu jo ihan musta eikä käytännössä lainkaan valkoisia merkkejä. Tämä poika on porukan isoin.

Estorian Joyous Samael

"Jusa"
painoa 356g

Jusa on porukan toisiksi isoin. Pojan kirsu on vielä osittain vaaleanpunainen ja takajaloissa on pienet valkoiset sukat. 

Estorian Joyous Raziel

"Jori"

painoa 292g

Jori on veljiää selvästi pienempi. Herralla on molemmissa takajaloissa valkoiset sukat ja naama hieman vaaleampi kuin veljillään.

Estorian Joyful Lilith/Lailah

"Jilla"
painoa 284g

Pikkuneiti Jillalla on takatassuissa pienet valkoiset merkit ja niskassa yksi yhtenäinen valkoinen merkki.

Estorian Joyful Litlith/Lailah

"Joyla"

painoa 320g

Joylalla on isoimmat sukat jaloissa. Lisäksi niskassa on kaksi valkoista täplää, jotka nyt viikon aikana ovat hieman suuremman oloiset ja melkein kiinni toisissaan.

Jazy ja Jusa ovat tämän porukan jättiläiset. Molempien syntymäpaino on melkein tuplaantunut. Jazylle on tullut painoa lisää 182g (syntymäpaino 184g) ja Jusalla 166g (syntymäpaino 190g). Vielä eilen pojat olivat ihan saman kokoiset, mutta sitten Jazy otti 10 gramman lisäspurtin ja ohitti veljensä. Joylalle on tullut painoa lisää 146g (syntymäpaino 174g). Jori ja Jilla ovat kasvaneet hieman hitaammin ja olen antanut kaksikolle vähän erityishuomiota. Esimerkiksi varmistanut pienten pääsevän välillä parhaimmille nisille syömään. Seurauksena Jori ottikin vuorokaudessa melkoisen spurtin, sillä eilen painoa oli 266g eli ensimmäistä kertaa Jori kasvoi vuorokaudessa käytännössä samanverran kuin veljensä. Painoa pojalle on syntymäpainoon (174g) tullut 118g eli selvästi vähemmän kuin veljilleen. Jori on kuitenkin kasvanut melko tasaisesti omalla käyrällään ja kuluneen vuorokauden painonnousu lupailee kasvun olevan kiihtymään päin. Jillan syntymäpainoon (160g) on tullut 124g lisää. Tyttö on kasvanut myös melko taisaisesti omalla käyrällään, vaikka onkin tällä hetkellä edelleen selvästi porukan pienin. Jilla ja Jori olivat muutaman päivän ajan käytännössä ihan samankokoiset, kun Jorin paino lähti hitaammin nousuun, mutta tänään poika meni tosiaan siskostaan ohi. Katsotaan, miten tilanne tästä kehittyy seuraavan viikon aikana.

Ilona on hoitanut pentuja oikein mallikkaasti, mutta tyttö selvästi kaipaa jo vähän muiden seuraa. Ilona lähti torstaina ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen muun lauman kanssa lenkille. Tyttö elää normaalisti niin aktiivista elämää, että pentulaatikossa makoilu on selvästi tytölle hieman tylsää puuhaa. Työpäivien aikana Ilona on myös joka kerta hypännyt portin yli pois pentuhuoneesta. Eilen päädyin lopulta laittamaan suosiolla vähän matalamman portin neidille, niin hän pääsee nyt paremmin liikkumaan edestakaisin. Kakkoja ja pissoja on tullut lattialle aika tavalla, kun neidin vatsa on ollut vähän sekaisin penturuoan määrästä ja kakkojen syömisestä (kyllä, neiti on vihdoin ruvennut syömään kaikki kakat tunnollisesti), mutta nyt vatsa on onneksi vähän jo asettumaan päin. Hatunnosto Ilonalle myös siitä, että hän ei ole tehnyt tarpeitaan pentuhuoneen eli makuuhuoneeni parketille vaan kylppärin laattalattialle.

Tytöt

Pojat

Kuluneen viikon aikana tämä viisikko on osoittautunut aika äänekkääksi porukaksi. Yleensä podengopennut ovat tässä kohtaa hyvinkin hiljaisia, mutta tämä viisikko on selvästi ottanut lehden samojedipentujen ohjakirjasta. He käyttävät äänialaansa monipuolisesti erilaisissa yhteyksissä: kun on liian kylmä (tai ehkä pitäisi sanoa kun ei ole tarpeeksi lämmin), kun maitoa tulee liikaa tai liian vähän, kun ei pääse kaverin päälle nukkkumaan, kun ei pääse kaverin alle nukkumaan, kun ei saa kiivettyä äidin päälle, kun jää jumiin äidin taakse... Esimerkkejä olisi vaikka kuinka. Ovat nämä pennut toki edelleen samojedipentuja hiljaisempia, mutta aika eläväiseltä porukalta kaiken kaikkiaan tuntuvat. Itselläni on myös kesän tapahtumien jälkeen sen verran neuroottinen olo, että reagoin ehkä vielä normaalia enemmän kaikkiin ääniin. Unet ovatkin olleet aika katkonaisia, kun pienestäkin äänestä pomppaan hereille tarkistamaan kaikkien olevan kunnossa. 

Ilona päätti keskiviikkona myllätä pentulaatikon pehmusteet ihan uuteen uskoon. Kun menin pentulaatikolle ja siellä näkyi aluksi vain neljä pentua siistissä rivissä eikä viidettä missään, tuli aika voimakkaat flasbackit kesään ja Milan pentuihin. Onneksi kadonnut pentu löytyi nopeasti, mutta hetken aikaa piti pentua halailla, että varmasti uskoin tyypin olevan kunnossa. Kesän tapahtumat siis vaikuttavat tuolla takaraivossa ja vaikka kaikki onkin mennyt hyvin, jotenkin odottaa koko ajan jotain uutta katastrofia. Nämä ensimmäiset pari viikkoahan ovat pennuille aina ne kaikista vaarallisimmat. Toivotaan siis, että selviämme yhtä hienosti vielä seuraavastakin viikosta, niin sitten uskaltaa vähän huokaista helpotuksesta. Sain myös Sinacrian kasvattajalta hyvän vinkin, miten voi estää emoa mylläämästä alustaa pennuille vaarallisella tavalla. Koko laatikko pehmusteineen pussilakanan sisään, niin pysyvät alustat ojennuksessa. 

Aika kuluu näiden pentujen kanssa niin kuin siivillä. Pentulaatikon laidalla voisi istua tuntitolkulla, mutta epäonneksi tai onneksi, tekemistä on niin paljon, että sinne ei voi jäädä asumaan. Täytyy myös myöntää, että sydämeni sykkii podengopennuille ihan omalla tavallaan. Mielestäni on jotenkin spesiaalia, että kaikki podengopennut näyttävät jo syntyessään sen verran erilaisilta, että heidät on helppo oppia tunnistamaan. Tämänkin viisikon tunnistan jo sen verran hyvin, että ei tarvitse aina edes tassujen väristä tarkistaa, kuka on kuka. Ihana päästä seuraamaan näin ison katraan elämää seuraavat viikot. Koteja toki vielä jännitän ja toivon, että kaikille varmasti löytyy se oma täydellinen koti. Samojedipennuthan minulla on käytännössä aina varattu jo ennen pentujen syntymään, mutta podengopentujen kanssa on aina vähän hyvä odotella ja nähdä, millaisia luonteita tulee, ennen kuin yhtään pentua satavarmasti kenellekään lupaa. Tällä hetkellä kaksi poikaa etsii varmuudella vielä sitä omaa kotia. Kiinnostuneita on kyllä ollut, mutta ei vielä siinä määrin, että voisin sanoa kaikkien pentujen olevan varattuja. Mutta eiköhän ne kodit löydy viimeistään siinä kohtaa, kun näkee vähän, ketä nämä pojat oikeasti ovat. 💗