Nyt se sitten tapahtui...

...nimittäin Dobyn eka haaveri. Keskiviikkona olimme tavalliseen tapaan metsälenkillä ja annoin Dobyn juosta vapaana. Olemme nyt totutelleet Dobya tuohon vapaana oloon ja kovasti poika nauttii ja rämpii lumihangessa. Keskiviikkona sitten kuitenkin sattui niin ikävästi, että Doby loukkasi oikean takajalkansa. En tiedä milloin, miten tai mihin. Ääntäkään Doby ei päästänyt, yhtäkkiä jäi vain jälkeen, ja kun lopulta saapui takaisin polulle, linkutti tuota jalkaansa. Ei antanut minun edes kantaa itseään kotiin asti, vaan halusi väen vängällä kävellä omin jaloin koti ovelle. Siinä poika eroaa aika paljon meidän Siru neidistämme. Hänhän satutti suunnilleen saman ikäisenä oikean etutassunsa leikkiessään Murun kanssa ja piti asiasta kyllä ihan kauheata melua ja mekkalaa ja vaatimalla vaati päästä syliin hellittäväksi.

Keskiviikko ja torstai jalkaa sitten seurattiin. Se ei ole murtunut, koska ei arista sitä tunnustellessa ja välillä varaa painon jalalle ihan normaalista ja kävelee tavalliseen tapaan. Aina välillä Doby kuitenkin nostaa jalan kokonaan ylös, hyppii jonkin aikaa kolmella jalalla ja laskee sitten tuon kipeänkin jalan maahan kävellen pienen tovin todella jäykän oloisena. Sitten kiirehditään taas riehumaan, kunnes tuo linkuttaminen alkaa alusta.

Varsinkin näin aamusta jalka tuntuu melko pahalta. Pitkä lepo jäykistää muutenkin kipeän lihaksen tai minkä ikinä Doby nyt on satuttanutkaan. Soitin tuossa juuri eläinlääkärille ja saimme ajan 12.30. Muuten olisimme vielä voineet odottaa josko tuo jalka itseksensä paranisi, mutta kun kyseessa on viisikuinen, vielä kasvava pentu, parempi ylireagoida kuin odottaa pysyviä vammoja. Toivottavasti jalka nyt on kuitenkin vain vähän venähtänyt ja paranee tuosta itsekseen ajan kanssa ilman sen kummempia poppaskonsteja.